lauantai 27. huhtikuuta 2013

Saul Bellow: Ainoa oikea

Saul Bellow: Ainoa oikea (1997)
(alkup. The Actual, 1997)

Ainoa oikea on tarina ensimmäisestä ja ainoasta rakkaudesta, joka kytee kymmeniä vuosia ennen kuin saa lopulta roihahtaa - tai ottaen huomioon hahmojen luonteen - enemmänkin plumpsahtaa esiin.

Tarinan päähenkilö on vanhahko chicagonjuutalainen mies, Harry Trellman, jonka elämänfilosofia on olla pidättyväinen, pitää salaisuutensa itsellään ja vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat hänen arvoituksellisuudestaan. Hänen lahjansa on muiden tarkkaileminen, vaikka hän itse pitääkin kykyään triviaalina.

Tarkkailu onkin tarinan aasinsilta chicagolaisen yläluokan elämän päivittelyyn - tätä varten Harry saa sattuvasti pestin yhdeksänkymmenvuotiaalta monimiljardööriltä, jolle seurapiirit ovat uusi aluevaltaus, johon hän haluaa keskittyä samoin kuin liikemaailmaan melkein vuosisadan verran sitä ennen.

Seurapiirien keskelle eksyy myös Harryn nuoruuden rakastettu, Amy, ja hahmokaarti keskittyy puimaan Amyn entistä avioliittoa ja merkillistä ex-miestä pitäen vertauskohtanaan tarinaan eksyvän vanhan lelutehtailijan vieläkin hämmentävämpää avioliittoa.

Ainoa oikea on sellainen kirja, jota ei oikein voi lukea hitaasti ja pureskellen, ainakaan itse en oikein kyennyt siihen. Jatkuvat aikahypyt ovat sekavia ja tapahtuvat kesken kappaleen, ja lisäksi päähenkilö siirtyy tarkkailussaan ja havainnoissaan aiheesta toiseen kovin tajunnanvirtamaisesti ilman riittävää pohjustusta tai jälkikäteen avautuvaa logiikkaa. Ajatukset eivät välttämättä ole triviaaleja, mutta ne ovat kiusallisia kuin väärään kohtaan keskustelua esitetty nokkeluus. Aina kun yritin hidastaa tahtia, jäin jumiin ja tarina tuntui karkaavan kauemmas. Kiristin siis tahtia ja yritin lentää sivujen läpi - ja tuntui että siten sain kirjasta irti edes jonkinlaisen kuvan.

Ainoa oikea ei onnistu vakuuttamaan. Kaikki jää jotenkin puolitiehen Amyn hahmoa lukuunottamatta. Päähenkilö Harry Trellman ei herätä missään vaiheessa tarpeeksi sympatiaa - melkein päinvastoin. Jää kuva  ylimielisen laiska virne kasvoillaan taapertavasta menestyjästä, joka suvaitsee lopulta antaa periksi sille, että hänen täytyy kiertäen tunnustaa olevansa pohjattoman rakastunut. Tätäkään hän ei tee miellyttävän lakonisesti vaan välinpitämättömästi. Ja tuntuu siltä, että väinpitämättömyyden kohde on lukija. Tällainen kuva mielessä kaikenlainen kolmansien osapuolien analysointi - josta kirja siis melkein kokonaan koostuu - tuntuu ylimieliseltä, hitaalta ja tuskastuttavalta.

Kyllä kirjasta jää jonkinlainen mielikuva ja tunnelma päähän, mutta se minimivaatimus täyttyy vaatimattomammallakin esityksellä. Mainostettu oivaltava amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikki tuntuu olevan kaukana tai ainakin niin monen oven takana että sitä löytääkseen ei tee mieli jäädä tutkimaan mitäänsanomattoman ja toisaalta jopa rasittavan päähenkilön sielunelämää tai repaleisia, herkullisiksi tarkoitettuja henkilökuvia.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Graham Greene: Nollapiste

Graham Greene: Nollapiste (Tammi, 1963).
(alkup. A Sense of Reality, 1963).

Nollapiste on neljän novellin kokoelma. Novellien yhdistävä teema on jonkinlainen kohtaaminen, vastakkainasettelu ja rinnastaminen, toisaalta jonkinlainen kiertokulku tai sykli.

Puutarhan alla -novellissa kohtaavat fantasia, uni ja todellisuus ja toisaalta fantasian sisällä rumuus ja kauneus. Mistä kauneus on peräisin? Päähenkilö tekee kuolemaa ja hän haluaa toisaalta muistaa kaiken, toisaalta tuhota muistonsa kokemalla lapsuutensa maisemat ja seikkailut uudestaan. Novelli rakentuu taitavasti ja samaa lapsuuden mysteeriä käsitellään eri puolilta ja toisaalta yhtä aikaa fantasiana, unena ja todellisuutena.

Morinin luona tarjoaa kiehtovan uskon paradoksin. Olla uskonut on eri asia kuin olla uskostaan luopunut, ja kumpikin on yhtä kaukana siitä, mitä kirjailija Morin tuntee. Morinin tie katolilaisena on mielenkiintoinen ja paradoksaalisuus yhtä aikaa naurettavaa ja toisaalta kiusallisen tuttua.

Uni vieraasta maasta -novellissa kohtaavat lääkärin etiikka ja laintunto. Lain kirjaimen noudattamisella tai noudattamatta jättämisellä on erilaiset seuraukset kun kohteena ovat eri asemassa olevat tuttavat - köyhä potilas ja rikas ystävä. Etiikka ei veny vaikka lain kirjainta voi muuten katsoa läpi sormien. Avainasemassa on myös kohtaamispaikka, joka muuttuu lääkärin päätösten myötä ja tekee aikaisemmista päätöksistä kohtalokkaita.

Löytö metsässä on science fiction -kertomus, jossa vanha maailma kohtaa uuden ja ensimmäisen novellin teemaa mukaillen tarinat kohtaavat todellisuuden. Vanha maailma nousee sadunhohtoiseksi samaa tahtia päähenkilöiden, neljän lapsen, kuvauksen paljastaessa heistä fyysisen rujouden ja nöyrtymisen sen edessä, jota he eivät kykene ymmärtämään.


Kokoelman novellit ovat toimivia ja niiden teemat sopivat hyvin yhteen. Greenen kerronta on nopeaa ja kevyttä, mikä tekee siitä helppoa lukea ja seurata. Hahmot on rakennettu pienessä tilassa taitavasti ja dialogi sopii hahmojen suuhun. Ainoastaan viimeisessä novellissa hahmojen kuvaus ja dialogi tuntui hieman yleiseltä, mutta se johtuu osittain hahmojen pienestä elinpiiristä, nuoresta iästä ja kertomuksen keskittyessä lapsiin joukkona.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

E.L. Doctorow - Gangsterin oppipoika

E.L. Doctorow: Gangsterin oppipoika (Tammi, 1990).
(alkup. Billy Bathgate, 1989)

Gangsterin oppipoika on kasvutarina, jonka suuria kysymyksiä on se, kasvammeko me omaa tahtiamme, siten kun itse haluamme ja milloin haluamme, vai onko kasvumme sidottu olosuhteisiin ja onko se vääjäämätöntä, meidän tahdostamme riippumatonta?  Kasvaako nuoresta Billy Bathgatesta, suuren gangsterin Dutch Schultzin oppipojasta, aina sama mies? Ja onko ennaltamäärätyn oloinen kasvu ja kohtalo oikeastaan siunaus? Onko helpottavaa ymmärtää, että voi vain heittäytyä kasvamaan ja antaa isähahmojen opastaa?

Kasvu on sidottu kohtaloon yhtä vahvasti kuin hahmot on sidottu toisiinsa. Äkkipikainen mutta intuitiivinen gangsteripomo on vain puolikas mies, jota täydentää numeroihin viehtynyt talousihme Abbadabba Berman. Jengin jäsenillä on omat erityistaitonsa, jotka pitävät heidät hengissä, mutta vain kun he ovat osa suurempaa kokonaisuutta.

Yksilöt kasvavat, mutta niin yhteisötkin. Gangsterin piilopaikka on julkinen salaisuus, joka tekee yhteisöstä energisen samaan tapaan kuin gangsterin murha on sille joukkoterapiaa, suuret tunteet kaapeista ravisteleva voima. Gangsterin raha ei ole pienessä maaseutuyhteisössä karvasta vaan käyttöarvonsa mukaista ja lopulta oikeudessakin on kyse ihmissuhteista ja suhteista yksilön ja yhteisön välillä.

Doctorowin kerronta on sujuvaa ja tempoltaan sopivan vaihtelevaa. Kertoja innostuu välillä kuvaamaan tiettyjä siirtymäriittejä ja niiden herättämiä tunteita vuolaasti, mutta vuodatukset loppuvat aina ajoissa ja antavat tilaa konkreettisten tapahtumien kuvaukselle ja mielenkiintoiselle dialogille. Vain pariin otteeseen tuntui kuin vertauskuvallisuus olisi ollut liian läpinäkyvää, mutta nämäkin kohdat voi lukea minä-kertojan valinnoiksi.

Kasvutarina on onnistunut kun huomaa häkeltyvänsä kertojaäänen välillä muistuttaessa alaikäisyydestään eikä sitä seuraa tunne siitä, että hahmo olisi sopimattoman pikkuvanhasti kirjoitettu, vaan alkaa itsekin ajatella kertomuksen teemoja: yksilön kohtalon, mielen ja kehon kolmiodraamaa, jossa kukin on vuorotellen ohjaavinaan toista ja kaikki ovat välillä yksilönulkoisen verkoston johdateltavina.

Gangsterin oppipojan alku - ennen kuin konkreettinen juoni kunnolla käynnistyy - on vahva. Juoni riittää pitämään otteessaan, mutta loppua kohden kasvutarinan paino tavallaan painaa sen alleen, eivätkä sen yksityiskohdat tunnu enää niin merkittäviltä. Kertoja on tavallaan niin uppoutunut itsetarkasteluun, että tapahtumien kulku on vain vääjäämätön ja välttämätön polku. Hyvässä tarinassa suuret teemat nousevat juonen alta kuin itsestään, nyt - itsetarkastelun kiehtovuudesta huolimatta - ne on nostettu esiin ehkä hieman turhankin korostetusti. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävä ongelma ja vaikutelma nousee pikemminkin jälkeenpäin kuin tekstiä lukiessa.

Gangsterin oppipojan parhaimpina hetkinä tuntee itse roikkuvansa kohtalon narujen sotkuissa ja maistaa nautinnolliset tunteet, jotka syntyvät oivalluksista ja hetkellisistä suunnan kirkastumisista.