Saul Bellow: Ainoa oikea (1997)
(alkup. The Actual, 1997)
Ainoa oikea on tarina ensimmäisestä ja ainoasta rakkaudesta, joka kytee kymmeniä vuosia ennen kuin saa lopulta roihahtaa - tai ottaen huomioon hahmojen luonteen - enemmänkin plumpsahtaa esiin.
Tarinan päähenkilö on vanhahko chicagonjuutalainen mies, Harry Trellman, jonka elämänfilosofia on olla pidättyväinen, pitää salaisuutensa itsellään ja vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat hänen arvoituksellisuudestaan. Hänen lahjansa on muiden tarkkaileminen, vaikka hän itse pitääkin kykyään triviaalina.
Tarkkailu onkin tarinan aasinsilta chicagolaisen yläluokan elämän päivittelyyn - tätä varten Harry saa sattuvasti pestin yhdeksänkymmenvuotiaalta monimiljardööriltä, jolle seurapiirit ovat uusi aluevaltaus, johon hän haluaa keskittyä samoin kuin liikemaailmaan melkein vuosisadan verran sitä ennen.
Seurapiirien keskelle eksyy myös Harryn nuoruuden rakastettu, Amy, ja hahmokaarti keskittyy puimaan Amyn entistä avioliittoa ja merkillistä ex-miestä pitäen vertauskohtanaan tarinaan eksyvän vanhan lelutehtailijan vieläkin hämmentävämpää avioliittoa.
Ainoa oikea on sellainen kirja, jota ei oikein voi lukea hitaasti ja pureskellen, ainakaan itse en oikein kyennyt siihen. Jatkuvat aikahypyt ovat sekavia ja tapahtuvat kesken kappaleen, ja lisäksi päähenkilö siirtyy tarkkailussaan ja havainnoissaan aiheesta toiseen kovin tajunnanvirtamaisesti ilman riittävää pohjustusta tai jälkikäteen avautuvaa logiikkaa. Ajatukset eivät välttämättä ole triviaaleja, mutta ne ovat kiusallisia kuin väärään kohtaan keskustelua esitetty nokkeluus. Aina kun yritin hidastaa tahtia, jäin jumiin ja tarina tuntui karkaavan kauemmas. Kiristin siis tahtia ja yritin lentää sivujen läpi - ja tuntui että siten sain kirjasta irti edes jonkinlaisen kuvan.
Ainoa oikea ei onnistu vakuuttamaan. Kaikki jää jotenkin puolitiehen Amyn hahmoa lukuunottamatta. Päähenkilö Harry Trellman ei herätä missään vaiheessa tarpeeksi sympatiaa - melkein päinvastoin. Jää kuva ylimielisen laiska virne kasvoillaan taapertavasta menestyjästä, joka suvaitsee lopulta antaa periksi sille, että hänen täytyy kiertäen tunnustaa olevansa pohjattoman rakastunut. Tätäkään hän ei tee miellyttävän lakonisesti vaan välinpitämättömästi. Ja tuntuu siltä, että väinpitämättömyyden kohde on lukija. Tällainen kuva mielessä kaikenlainen kolmansien osapuolien analysointi - josta kirja siis melkein kokonaan koostuu - tuntuu ylimieliseltä, hitaalta ja tuskastuttavalta.
Kyllä kirjasta jää jonkinlainen mielikuva ja tunnelma päähän, mutta se minimivaatimus täyttyy vaatimattomammallakin esityksellä. Mainostettu oivaltava amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikki tuntuu olevan kaukana tai ainakin niin monen oven takana että sitä löytääkseen ei tee mieli jäädä tutkimaan mitäänsanomattoman ja toisaalta jopa rasittavan päähenkilön sielunelämää tai repaleisia, herkullisiksi tarkoitettuja henkilökuvia.
(alkup. The Actual, 1997)
Ainoa oikea on tarina ensimmäisestä ja ainoasta rakkaudesta, joka kytee kymmeniä vuosia ennen kuin saa lopulta roihahtaa - tai ottaen huomioon hahmojen luonteen - enemmänkin plumpsahtaa esiin.
Tarinan päähenkilö on vanhahko chicagonjuutalainen mies, Harry Trellman, jonka elämänfilosofia on olla pidättyväinen, pitää salaisuutensa itsellään ja vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat hänen arvoituksellisuudestaan. Hänen lahjansa on muiden tarkkaileminen, vaikka hän itse pitääkin kykyään triviaalina.
Tarkkailu onkin tarinan aasinsilta chicagolaisen yläluokan elämän päivittelyyn - tätä varten Harry saa sattuvasti pestin yhdeksänkymmenvuotiaalta monimiljardööriltä, jolle seurapiirit ovat uusi aluevaltaus, johon hän haluaa keskittyä samoin kuin liikemaailmaan melkein vuosisadan verran sitä ennen.Seurapiirien keskelle eksyy myös Harryn nuoruuden rakastettu, Amy, ja hahmokaarti keskittyy puimaan Amyn entistä avioliittoa ja merkillistä ex-miestä pitäen vertauskohtanaan tarinaan eksyvän vanhan lelutehtailijan vieläkin hämmentävämpää avioliittoa.
Ainoa oikea on sellainen kirja, jota ei oikein voi lukea hitaasti ja pureskellen, ainakaan itse en oikein kyennyt siihen. Jatkuvat aikahypyt ovat sekavia ja tapahtuvat kesken kappaleen, ja lisäksi päähenkilö siirtyy tarkkailussaan ja havainnoissaan aiheesta toiseen kovin tajunnanvirtamaisesti ilman riittävää pohjustusta tai jälkikäteen avautuvaa logiikkaa. Ajatukset eivät välttämättä ole triviaaleja, mutta ne ovat kiusallisia kuin väärään kohtaan keskustelua esitetty nokkeluus. Aina kun yritin hidastaa tahtia, jäin jumiin ja tarina tuntui karkaavan kauemmas. Kiristin siis tahtia ja yritin lentää sivujen läpi - ja tuntui että siten sain kirjasta irti edes jonkinlaisen kuvan.
Ainoa oikea ei onnistu vakuuttamaan. Kaikki jää jotenkin puolitiehen Amyn hahmoa lukuunottamatta. Päähenkilö Harry Trellman ei herätä missään vaiheessa tarpeeksi sympatiaa - melkein päinvastoin. Jää kuva ylimielisen laiska virne kasvoillaan taapertavasta menestyjästä, joka suvaitsee lopulta antaa periksi sille, että hänen täytyy kiertäen tunnustaa olevansa pohjattoman rakastunut. Tätäkään hän ei tee miellyttävän lakonisesti vaan välinpitämättömästi. Ja tuntuu siltä, että väinpitämättömyyden kohde on lukija. Tällainen kuva mielessä kaikenlainen kolmansien osapuolien analysointi - josta kirja siis melkein kokonaan koostuu - tuntuu ylimieliseltä, hitaalta ja tuskastuttavalta.
Kyllä kirjasta jää jonkinlainen mielikuva ja tunnelma päähän, mutta se minimivaatimus täyttyy vaatimattomammallakin esityksellä. Mainostettu oivaltava amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikki tuntuu olevan kaukana tai ainakin niin monen oven takana että sitä löytääkseen ei tee mieli jäädä tutkimaan mitäänsanomattoman ja toisaalta jopa rasittavan päähenkilön sielunelämää tai repaleisia, herkullisiksi tarkoitettuja henkilökuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti