Don DeLillo: Omegapiste (Tammi, 2011)
(alkup. Point Omega, 2010)
Omegapisteessä halutaan paeta ajasta. Vain siten voi tarkastella oikeaa elämää. Elämä ei näy teoista tai sanoista, teksteistä tai puheesta vaan elämä tapahtuu siinä välissä, pieninä mikroskooppisina hetkinä, muistelun, ajattelun ja näennäisen satunnaisen sisäänpäin kääntymisen hetkinä.
Omegapisteessä yksilöt - kirjaimellisesti jokainen henkilöhahmo - pakenee enemmän tai vähemmän konkreettisesti. Richard Elster on entinen puolustusministeriön työntekijä, jonka tehtävänä on ollut oikeuttaa Yhdysvaltojen sotaretkiä. Nyt hän on paennut kaupungista autiomaahan ajattelemaan.
Jim Finley haluaa tehdä Elsteristä elokuvan - vain mies, seinä ja ajatuksia - mutta pian hän tippuu samaan kuoppaan, jonka pohjalla Elster makaa ja alkaa myös paeta, tippua ulos ajasta ja hävitä. Finleyn hahmo on joissain kohdin tosin ehkä liiankin aulis ymmärtämään Elsterin maailmankatsomusta ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä. Näissä kohdissa tuntuu kuin iso, muuten yleiseksi tarkoitettu ajatus muuttuisi nuoren, itseään tarkastelevan taiteilijan "taiteellisuuden" ja "syvällisyyden" pönkitykseksi.
Konkreettisimmin pakenee Elsterin tytär Jessie, joka hänkin on sitä ennen paennut todellisuudelta koko elämänsä. Kaiken lisäksi teoksen prologissa ja epilogissa nimetön taidegalleriankävijä pakenee maailmalta installaatioon, 24 tuntia kestävään, hidastettuun Psykoon - osioissa, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia, ja joissa kätevästi summataan etu- ja jälkikäteen teoksen pääajatus: elämä sijaitsee siellä, mistä aika on vähennetty.
Yksilöiden lisäksi myös koko ihmiskunta pakenee ajasta, ainakin Elsterin mukaan. Ihmiskunta ja sen tietoisuus on lähestymässä omegapistettä - se on kulumassa loppuun ja hävittämässä itseään maailmasta suuren mullistuksen avulla. Tietoisuus haluaa muuttua materiaksi.
Kirjan tarina mukailee teemaa ja myös tavallaan häipyy pois ja tiivistyy. Elokuvasta puhutaan ja puhutaan, mutta kaikki lasittuu nopeasti paikalleen, eikä missään vaiheessa päästä edes Elsterin historiaan asti - muuten kuin nopeasti vilkaisten. Tämä tuntuu luontevalta, varsinkin näin lyhyessä kirjassa (123 sivua).
Edellinen lukemani kirja, Saul Bellowin Ainoa oikea, oli myös lyhyt kirja, joka kuitenkin piti lukea nopeasti jotta tunnelmasta ei olisi tippunut pois. Omegapiste on sen täysi vastakohta, sen kanssa täytyi hidastaa ja minun täytyi lukea monia kohtia uudestaan. Se kuitenkin palkitsi, sillä jokainen ajatus joka lopulta valkeni minulle, auttoi teoksen ymmärtämistä.
Autiomaa ja sen keskellä sijaitseva mökki on vaikuttava tapahtumaympäristö, joka auttaa pysähtyneisyyden ja ikuisen, geologisen ajan hahmottamista, ja kuumuus tunkee tekstin läpi.
Omegapiste jää sopivasti mieleen kummittelemaan. Teksti ja sen teemat ovat sopivasti synkronoitu ja kirja jättää hyvin kokonaisen ja harkitun kuvan.
(alkup. Point Omega, 2010)
Omegapisteessä halutaan paeta ajasta. Vain siten voi tarkastella oikeaa elämää. Elämä ei näy teoista tai sanoista, teksteistä tai puheesta vaan elämä tapahtuu siinä välissä, pieninä mikroskooppisina hetkinä, muistelun, ajattelun ja näennäisen satunnaisen sisäänpäin kääntymisen hetkinä.
Omegapisteessä yksilöt - kirjaimellisesti jokainen henkilöhahmo - pakenee enemmän tai vähemmän konkreettisesti. Richard Elster on entinen puolustusministeriön työntekijä, jonka tehtävänä on ollut oikeuttaa Yhdysvaltojen sotaretkiä. Nyt hän on paennut kaupungista autiomaahan ajattelemaan.
Jim Finley haluaa tehdä Elsteristä elokuvan - vain mies, seinä ja ajatuksia - mutta pian hän tippuu samaan kuoppaan, jonka pohjalla Elster makaa ja alkaa myös paeta, tippua ulos ajasta ja hävitä. Finleyn hahmo on joissain kohdin tosin ehkä liiankin aulis ymmärtämään Elsterin maailmankatsomusta ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä. Näissä kohdissa tuntuu kuin iso, muuten yleiseksi tarkoitettu ajatus muuttuisi nuoren, itseään tarkastelevan taiteilijan "taiteellisuuden" ja "syvällisyyden" pönkitykseksi.Konkreettisimmin pakenee Elsterin tytär Jessie, joka hänkin on sitä ennen paennut todellisuudelta koko elämänsä. Kaiken lisäksi teoksen prologissa ja epilogissa nimetön taidegalleriankävijä pakenee maailmalta installaatioon, 24 tuntia kestävään, hidastettuun Psykoon - osioissa, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia, ja joissa kätevästi summataan etu- ja jälkikäteen teoksen pääajatus: elämä sijaitsee siellä, mistä aika on vähennetty.
Yksilöiden lisäksi myös koko ihmiskunta pakenee ajasta, ainakin Elsterin mukaan. Ihmiskunta ja sen tietoisuus on lähestymässä omegapistettä - se on kulumassa loppuun ja hävittämässä itseään maailmasta suuren mullistuksen avulla. Tietoisuus haluaa muuttua materiaksi.
Kirjan tarina mukailee teemaa ja myös tavallaan häipyy pois ja tiivistyy. Elokuvasta puhutaan ja puhutaan, mutta kaikki lasittuu nopeasti paikalleen, eikä missään vaiheessa päästä edes Elsterin historiaan asti - muuten kuin nopeasti vilkaisten. Tämä tuntuu luontevalta, varsinkin näin lyhyessä kirjassa (123 sivua).
Edellinen lukemani kirja, Saul Bellowin Ainoa oikea, oli myös lyhyt kirja, joka kuitenkin piti lukea nopeasti jotta tunnelmasta ei olisi tippunut pois. Omegapiste on sen täysi vastakohta, sen kanssa täytyi hidastaa ja minun täytyi lukea monia kohtia uudestaan. Se kuitenkin palkitsi, sillä jokainen ajatus joka lopulta valkeni minulle, auttoi teoksen ymmärtämistä.
Autiomaa ja sen keskellä sijaitseva mökki on vaikuttava tapahtumaympäristö, joka auttaa pysähtyneisyyden ja ikuisen, geologisen ajan hahmottamista, ja kuumuus tunkee tekstin läpi.
Omegapiste jää sopivasti mieleen kummittelemaan. Teksti ja sen teemat ovat sopivasti synkronoitu ja kirja jättää hyvin kokonaisen ja harkitun kuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti