Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Tammi, 5. painos 2007, 1967)
(alkup. Breakfast at Tiffany's. A Short Novel And Three Stories, 1958)
Aamiainen Tiffanylla on yksi niistä kirjoista, joista minulle on etukäteen muodostunut hyvin varma, mutta täysin sisällötön kuva. Tämä johtuu siitä, että kirjan ja siitä tehdyn elokuvan - jota en ole nähnyt - nimi on niin tuttu, että jo pelkkä nimi on osa päänsisäistä kulttuurintuntemustani. Olen ehkä lokeroinut sen johonkin sellaiseen kategoriaan kuin "40-luvun Sinkkuelämää".
Kuva oli tietysti täysin virheellinen. Ensinnäkin, käsissäni ollut kirja paljastuikin neljän kertomuksen kokoelmaksi. Aamiainen Tiffanylla oli näistä pisin, pienoisromaanin mittainen. Toisekseen, kun aloin lukea nimitarinaa, siitä nousi pian esiin erittäin mielenkiintoinen ja arvoituksellinen päähenkilö Holly Golightly, näennäisen "humpuuki" 40-luvun seurapiirikaunotar, jonka laskelmointi on yhtä aikaa kylmää kuin steriili veitsi ja lämmintä kuin kutiava koiranpentu.
Tarina kerrotaan Hollyn yläpuolella asuvan - ja myöhemmin ystävän - nuoren kirjailijan silmin. Ystävä seuraa Hollyn kuohahtelevaa elämää ja pääsee kuuntelemaan Hollyn poukkoilevia selostuksia nuoruudestaan, asuinkumppanimaustaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Hollyn elämä on legendaa sanan varsinaisessa merkityksessä, ja totuus on hyvin kätkettynä hänen pulputuksensa takana.
Holly rinnastaa itsensä villieläimeen, jonka elämä on jatkuvaa karkaamista. Taivaalle karannut lintu huomaakin taivaan olevan tyhjä ja rajaton, ukkostava ja kaiken lopulta tuhoava paikka. Villieläin ei löydä kotia, ja kun kauhupäivät vääjäämättä iskevät, Holly hakee tukea ja turvaa, oikeaa tunnelmaa, paikoista, jotka saavat hänet tuntemaan olonsa johonkin kuuluvaksi.
Seurapiirielämän ja elintason turvaavan rahavirran jatkuvuus vaatii jatkuvaa tasapainoilua. Joutuuko Holly ongelmiin liiallisen luottamuksen ja hyväntahtoisuuden vai laskelmoitujen temppujen epäonnistumisen vuoksi? Tämä jää sopivan epäselväksi, ja lukijana tunnen olevani kuin Hollyn kirjailijaystävä. Voin vain ottaa vastaan lämpimän leuansivelyn ja jäädä katsomaan tuon katoavan naisen perään.
Holly Golightly tuo monella tapaa mieleen E.L. Doctorowin Gangsterin oppipojan neiti Drew'n. Molemmat naiset ovat paljon vahvempia kuin antavat ymmärtää pyörittämilleen miehille tai edes uskotuille ystävilleen - nuorelle kirjailijalle tässä tarinassa tai Billy Bathgatelle Gangsterin oppipojassa. Huolettoman ja näennäisesti vietävissä ja ohjattavissa olevan olemuksen takana on kummassakin tapauksessa niin pitkälle vietyä laskelmointia ja selviytymisviettiä, että jokaisella pienelläkin eleellä tai valitulla sananparrella tuntuu olevan suurempi merkitys.
Kokoelman muut tarinat ovat kaikki maukkaita ja keskenään erilaisia. Kukkien taloa ei oikein voi kuvata paremmin kuin sanomalla sen olevan yksinkertainen kertomus rakkaudesta, niin lattealta kuin kuvaus kuulostaakin. Ympäristönä on Haitin pääkaupunki Port-au-Prince ja sen läheinen maaseutu. Timanttikitarassa miesten välinen ystävyys saa siirtomaavankileirin asukin huomaamaan, että hän on elossa - mikä tuo takaisin yksinäisyyden tunteen ja menneen elämän muistot. Joulumuisto on lämmin tarina vanhan naisen ja nuoren sukulaispojan ystävyydestä ja siitä, kuinka heitä yhdistää kuulumattomuus Järkevien Ihmisten kategoriaan.
(alkup. Breakfast at Tiffany's. A Short Novel And Three Stories, 1958)
Aamiainen Tiffanylla on yksi niistä kirjoista, joista minulle on etukäteen muodostunut hyvin varma, mutta täysin sisällötön kuva. Tämä johtuu siitä, että kirjan ja siitä tehdyn elokuvan - jota en ole nähnyt - nimi on niin tuttu, että jo pelkkä nimi on osa päänsisäistä kulttuurintuntemustani. Olen ehkä lokeroinut sen johonkin sellaiseen kategoriaan kuin "40-luvun Sinkkuelämää".
Kuva oli tietysti täysin virheellinen. Ensinnäkin, käsissäni ollut kirja paljastuikin neljän kertomuksen kokoelmaksi. Aamiainen Tiffanylla oli näistä pisin, pienoisromaanin mittainen. Toisekseen, kun aloin lukea nimitarinaa, siitä nousi pian esiin erittäin mielenkiintoinen ja arvoituksellinen päähenkilö Holly Golightly, näennäisen "humpuuki" 40-luvun seurapiirikaunotar, jonka laskelmointi on yhtä aikaa kylmää kuin steriili veitsi ja lämmintä kuin kutiava koiranpentu.Tarina kerrotaan Hollyn yläpuolella asuvan - ja myöhemmin ystävän - nuoren kirjailijan silmin. Ystävä seuraa Hollyn kuohahtelevaa elämää ja pääsee kuuntelemaan Hollyn poukkoilevia selostuksia nuoruudestaan, asuinkumppanimaustaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Hollyn elämä on legendaa sanan varsinaisessa merkityksessä, ja totuus on hyvin kätkettynä hänen pulputuksensa takana.
Holly rinnastaa itsensä villieläimeen, jonka elämä on jatkuvaa karkaamista. Taivaalle karannut lintu huomaakin taivaan olevan tyhjä ja rajaton, ukkostava ja kaiken lopulta tuhoava paikka. Villieläin ei löydä kotia, ja kun kauhupäivät vääjäämättä iskevät, Holly hakee tukea ja turvaa, oikeaa tunnelmaa, paikoista, jotka saavat hänet tuntemaan olonsa johonkin kuuluvaksi.
Seurapiirielämän ja elintason turvaavan rahavirran jatkuvuus vaatii jatkuvaa tasapainoilua. Joutuuko Holly ongelmiin liiallisen luottamuksen ja hyväntahtoisuuden vai laskelmoitujen temppujen epäonnistumisen vuoksi? Tämä jää sopivan epäselväksi, ja lukijana tunnen olevani kuin Hollyn kirjailijaystävä. Voin vain ottaa vastaan lämpimän leuansivelyn ja jäädä katsomaan tuon katoavan naisen perään.
Holly Golightly tuo monella tapaa mieleen E.L. Doctorowin Gangsterin oppipojan neiti Drew'n. Molemmat naiset ovat paljon vahvempia kuin antavat ymmärtää pyörittämilleen miehille tai edes uskotuille ystävilleen - nuorelle kirjailijalle tässä tarinassa tai Billy Bathgatelle Gangsterin oppipojassa. Huolettoman ja näennäisesti vietävissä ja ohjattavissa olevan olemuksen takana on kummassakin tapauksessa niin pitkälle vietyä laskelmointia ja selviytymisviettiä, että jokaisella pienelläkin eleellä tai valitulla sananparrella tuntuu olevan suurempi merkitys.
Kokoelman muut tarinat ovat kaikki maukkaita ja keskenään erilaisia. Kukkien taloa ei oikein voi kuvata paremmin kuin sanomalla sen olevan yksinkertainen kertomus rakkaudesta, niin lattealta kuin kuvaus kuulostaakin. Ympäristönä on Haitin pääkaupunki Port-au-Prince ja sen läheinen maaseutu. Timanttikitarassa miesten välinen ystävyys saa siirtomaavankileirin asukin huomaamaan, että hän on elossa - mikä tuo takaisin yksinäisyyden tunteen ja menneen elämän muistot. Joulumuisto on lämmin tarina vanhan naisen ja nuoren sukulaispojan ystävyydestä ja siitä, kuinka heitä yhdistää kuulumattomuus Järkevien Ihmisten kategoriaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti