lauantai 4. toukokuuta 2013

Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla

Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla (Tammi, 1999)
(alkup. Zeru horiek, 1996)

Kuinka pieneen tilaan täytyisi tunkea vankilasta juuri vapautunut baskiterroristi, painostava poliisiparivaljakko (hurmuri ja järkäle), töykeä henkilökunta, kaksi nunnaa ja omasta sairaushistoriastaan puhumaan mielivä pyylevä nainen, jotta tunnelma olisi tarpeeksi intensiivinen? Tuolla taivaalla osoittaa, että linja-auto riittää mainiosti.


Vankilasta katumuksen vuoksi vapautettu baskiterroristi Irene tekee matkaa kotikaupunkiinsa Bilbaoon. Irene yrittää selvittää itselleen, kuinka menneen elämän voi jättää - ainakin tarpeellisilta osin - taakse, jotta paluu normaaliin elämään olisi mahdollista.

Irenen kontaktit ovat katkenneet. Osoitettuaan katumusta terroritekoihin osallistumisesta hän on saanut järjestönsä vihat niskoihinsa. Muita ystäviä ja tukiverkkoa ei juuri ole, perhekin on etäinen. Ainoa tukiverkko, kaksi sellitoveria, on jäänyt taakse.

Linja-auto on viimeinen suojakapseli, joka erottaa Irenen oikeasta maailmasta. Moottorin hurina eristää ulkomaailmasta ja pimeyden laskiessa Irenen ainoa ajattelun tuki, taivas, katoaa myös muuttuen ikkunan peilimäiseksi heijastukseksi. Matkan aikana hänen on saatava ajatuksensa järjestykseen, tai ainakin hallintaan, sillä lopulta kapselin ovet vääjäämättä aukeavat ja pullauttavat naisen kotikaupunkinsa kadulle. Matkan edistyminen alkaa ahdistaa lukijaakin. Irenen palatessa unistaan todellisuuteen auton moottorin huminan, himmeän valaistuksen ja kovan vauhdin aistii.

Unista Irene hakee selityksiä ja niiden avulla hän myös pohtii tulevaa. Uhat ja pelot ovat toisaalta Irenen pään sisässä: tunne, että vankilasta vapautunut ei koskaan kävele tarpeeksi normaalisti tai sitten hän kävelee liiankin normaalisti, tunne että häntä tarkkaillaan, huoli siitä, etteivät omat ajatukset eivätkä välttämättä edes Irenen mukanaan kantamat lempikirjat anna tarvittavia vastauksia ajoissa. Toisaalta uhat myös konkretisoituvat poliisien muodossa, jolloin linja-auton matkustajisto muuttuukin yhteisöksi, josta pelastus on etsittävä.

On mielenkiintoista, miten linja-auto tuntuu yhtä aikaa ympäristönä niin pieneltä ja suurelta. Pieneltä kun ajattelee että pakoon ei pääse, suurelta kun ihmettelee, mitä kaikkea sen sisällä voi tapahtua poissa muiden katseilta ja huomiolta.

Kirjassa käytetään paljon lainauksia runoista, lauluista ja kirjoista. Lainaukset ovat useimmiten tarpeeksi osuvia, mutta niiden paljo käyttö saa aikaan sen, että ne menettävät hieman tehoaan. Muutenkin minua usein häiritsee, jos kirjan päähenkilö alkaa ajatella ja luetella lempikirjojaan tai muistaa aivan liian monta lainausta ulkoa. Silloin hahmo saattaa alkaa vaikuttaa kirjailijan peililtä - tai pahimmillaan hahmo rikkoutuu, jos hän on elämäntilanteensa nähden liian "kirjaihmisiä". Nyt kirjat ovat sentään konkreettisesti mukana ja niillä on tarinallinen motiivi, mutta niiden vähempi ja hienovaraisempi käyttö olisi silti ollut paikallaan.

Kirjan kerronta on sujuvaa ja dialogi pääosin hyvää. Dialogi tuntui epäuskottavalta lähinnä Irenen muistellessa sellitovereidensa kanssa käymiä keskusteluja. Silloin kävi mielessä ajatus, että tässä on nyt yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon elämänviisauksia 60-vuotiaan argentiinalaisnaisen suuhun muutaman takauman puitteissa. Koska tämä dialogi on kuitenkin muistelua, sen voi onneksi kuitata tiettyyn pisteeseen asti Irenen omana päänsisäisenä tyylittelynä.


Terrorismiteema oli lähtöoletuksiini verrattuna yllättävän vähän esillä, kuten myös baskimaan tilanne muutenkin. Irenen tausta onkin vain yksi monesta mahdollisesta; kirja kertoo menneen ja tulevan elämän yhteensovittamisesta ja siihen liittyvistä sisäisistä ja ulkoisista ristiriidoista.


Olin itse hyvin väsynyt niinä iltoina, joina kirjaa luin, ja tämä toisaalta auttoi ymmärtämään sitä kiirettä ja tuskaa, jota Irene tuntee, mutta toisaalta olisin halunnut lukea kirjan nopeammin, jolloin tilanteen painostavuus olisi tullut vieläkin paremmin ilmi. Tuolla taivaalla ei ole pitkä kirja (154 sivua) ja sen ajallinen kehys on niin pieni, että jos mahdollista, suosittelen sen ahmimista yhdessä tai kahdessa päivässä.

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirjanosto, jota en ole muista blogeista bongannut. Minua kiinnostaa tässä asetelma, jossa ryhmä ihmisiä laitetaan pieneen tilaan keskenään. Siitä nähtävästi kirjan jännitys juuri syntyykin.

    Heitin sinua blogissani tunnustuksella! Käythän kurkkaamassa? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on aina mielenkiintoista kun pieni tila on tällä tavoin yhtä aikaa näennäisen avoin (periaatteessa kuka tahansa voi lähteä) ja toisaalta mahdoton paeta (omista tai ulkoisista, oikeista tai kuvitelluista syistä).

      Kiitos haasteesta, nappaan sen onkeeni! :)

      Poista