sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Annika Idström: Sinitaivas

Annika Idström: Sinitaivas (263 s., WSOY 1980)

Sinitaivas on kertomus neljän aikuisen naisen ystävyydestä ja siitä, kuinka kaukana unelmistaan he huomaavat olevansa. Tai vielä paremmin - kuinka kaukana edes unelmiensa ymmärtämisestä he ovat. Jokainen naisista haluaisi olla vahva ja onnellinen, mutta näkymien ollessa lohduttomat he kanavoivat vahvuuden rippeensä itselleen vakuutteluun, valehteluun ja toissijaisiin tavoitteisiin.

Idströmin esikoisteoksen vahvuus on monipuolinen ja uskottava hahmokuvaus - ja varsinkin naiskuvaus. Jokainen neljästä päähenkilöstä on elävä ja erilainen. Virpi huomaa eronsa jälkeen, että hänellä ei oikeastaan ole elämässään mitään selkeitä tavoitteita. Niinpä hän ei tiedä, löytyykö mielenrauha uuden miehen, työpaikan vaihdoksen vai lapseensa keskittymisen avulla. Toini elää omituisessa symbioosissa änkyrän teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Suhteen kumpikin osapuoli vangitsee toisensa neljän seinän sisälle ja sotaa käydään siitä, voiko äiti viipyä töiden jälkeen kauppamatkalla tai tuoda enää koskaan kotiinsa miestä.

Sirpa on pieni ja arka kotiäiti, joka ei ymmärrä, halua ymmärtää tai uskalla vaatia mieheltään onnellista elämää, vaan miettii arjen pelastamista vielä senkin jälkeen kun mies on jäänyt kiinni suhteesta. Hän on naisista se, jonka muut odottavat kiihkeimmin ymmärtävän arvonsa ja puhkeavan kukkaan. Sointu on ulkoisesti vahva, naisellinen ja päämäärätietoinen opiskeleva taksikuski, joka on nelikon dynamo kunnes hänen omat ongelmansa alkavat paljastua. Sointu on joutunut omat selviytymisstrategiansa valitsemaan jo kauan sitten.

Naisten konkreettiseksi ja sitäkin hankalammin saavutettavaksi päämääräksi muodostuu tansseihin pääseminen. Se on valo tunnelin päässä kaiken muun mennessä huonompaan suuntaan. Tansseihin ei lähdetä välttämättä hakemaan miestä vaan enemmänkin pois jostakin muusta. Pois koruttomasta lähiökämpästä, pois hallitsevan miehen luota, pois tyttären rautaisesta otteesta ja pois normaalista maailmasta. Tansseihin ladattu toivo paremmasta huomisesta on vääjäämättä liian suuri - niitä naiset odottavat kuin Toista Tulemista - eikä lukijalle ole yllätys, että tanssien jälkeen todellisuus puskee jälleen vääjäämättä päälle. Silloin selviytymisstrategioiden olisi parasta olla valmiina.

Neljän naisen välinen vuorovaikutus antaa kullekin naiselle mahdollisuuden olla ajattelematta itseään liian suoraan. Se, että heillä on tilaisuus olla tuomitsematta toisiaan heikkoudesta ja päämäärättömyydestä antaa heille itselleen jatkoaikaa. Ja ehkä jos tai kun joku heistä pääsee jaloilleen, hän vetäisi muutkin kuiville. Ehkä se tapahtuisi kuin itsestään. Toisaalta kun joku naisista on lopulta ymmärtämässä jotakin ratkaisevaa itsestään tai saamassa liian helpon kortin onneen, muut alkavat ahdistua tai kyräillä. Toivo ja pelko ovat yhtä aikaa läsnä.


Sinitaivas huokuu joka riviltään vahvaa 80-luvun vaihteen tunnelmaa. Kyseenalaisten sisustusratkaisujen ja asuvalintojen lisäksi tämä välittyy jotenkin vaivihkaa naisten ajatuksista ja suhtautumisesta kirjan moniin vieraileviin miehiin. Perinteinen käsitys miehestä elättäjänä ja onnen ja tasapainon takeena tavallaan välkkyy. Se hyppää esiin niin vanhemman kuin nuoremman sukupolven suusta, tosin jälkimmäinen ei oikein osaa itsekään ymmärtää mitä ajattelee.

Kirjan päähenkilöksi voidaan katsoa Virpi, jonka omia äiti- ja sisarussuhteita käsitellään kohtuullisen paljon. Siitä huolimatta Virpin hahmo jää naisista eniten statistin rooliin - ehkä juuri siksi, että näkökulmahenkilönä hän ei esiinny niin värikkäästi kuin muut vaan toimii joukon silminä ja kertojana. Tämän vuoksi eksymiset Virpin lapsuuteen ja lapsuuskotiin tuntuvat hieman rasitteilta, sillä muiden naisten tarinat vievät helpommin mukanaan. Vaikka Virpin omakin tarina saadaan päätökseen ja hänen perheongelmiensa kuvaus on parhaimmillaan mehevää, kirjan henkiseksi päätökseksi nousee Soinnun tarinan loppuhuipennus. Soinnun tarina onnistuu myös tavallaan niputtamaan yhteen ne ongelmat, joita jokainen naisista käsittelee.

Sinitaivas oli juuri sellainen kirja, jollaista olin metsästänyt Kasarikirjakesän hengessä: täynnä ajan henkeä niin puitteissa kuin ajatuksissa sekä pseudonostalgisia (enhän ollut vielä edes syntynyt) yksityiskohtia.

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. Olen lukenut Idströmin Veljeni Sebastianin ja siinäpä on todella vaikuttava teos. Olenkin aikonut lukea lisää hänen kirjojaan, ja tämä menee nyt ilman muuta sille listalle. Toinin suhde tyttäreensä kuulostaa alkulämmittelyltä Veljeni Sebastianissa kuvatulle kieroutuneelle äiti-poika-suhteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta taas on Veljeni Sebastian lukematta ja otan sen varmasti jossain vaiheessa työn alle. Tuo Toinin ja tyttärensä suhde oli todella hyvin kirjoitettu, vaikka sillä ei kirjassa hirveästi tilaa ollutkaan, joten kieroutunutta äiti-poika-suhdetta odotellessa! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kuvassa on vaimoni ja kanssanäyttelijä Tikkurilan teatterin ysärihenkisestä näytelmästä Rikos ja rakkaus (joka perustuu Jari Tervon Pyhiesi yhteyteen -teokseen) Eli melkein kasaria :)

      Poista