Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase (316 s., Otava 1984)

Ensirakkaus kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Poika ja tyttö - molemmat juuri siinä herkässä teini-iässä että hyvät ja kauniit ajatukset muuttuvat hölmöiksi sanoiksi ja tulevat ulos juuri väärään aikaan ja väärässä paikassa. Tai siltä se aikuisen lukijan silmään saattaa näyttää: kaiken töksäyttelyn ja kuohunnan keskellä rakkaus kipinöi kahta kovemmin.

Allu Korva on koulunsa juuri päättänyt 16-vuotias pojankolli. Allu on älykäs mutta kohdentaa älykkyyttään valikoivasti. Turhat asiat ja ihmiset haukutaan lyttyyn tai painetaan sivuun. Siitä huolimatta maailmassa riittää kiehtovia asioita ja kaiken sen ymmärtämisessä ja pohtimisessa palaa Allun pinna kerran jos toisenkin.

Allun kesäloma saa kurjan käänteen kutsun käydessä Torvenkylän maalaispitäjään heinätöihin. Maalaiselämän sietämätön junttius ja vilpittömät juntit saavat Allun käämit kärähtämään, mutta juuri ajoissa kuvaan astuu Kerttu - yhtä lailla teini-iän pieksemä ja suoraan puhuva ilmestys, jonka edessä Allu menee ensimmäisen kerran sanattomaksi. Roihahtaa kesäromanssi, joka estää nuorten selkeän ajattelun koko kiihkeän kuukauden ajan.

Härkösen esikoisromaani on suorastaan hulvaton. Allun huomiokyky on pistämätön ja hän raatelee palasiksi jokaisen näkökenttäänsä eksyvän vähemmän kuin täydellisen asian. Allun päänsisäinen monologi on kevyttä lukea ja erittäin monipuolista. Vitsit eivät vanhene missään vaiheessa eikä monologiin siirtyminen tunnu kertaakaan häiritsevältä kerronnan katkaisemiselta. Ja kun Allu alkaa vähitellen lämmetä maalaisidyllille ja sen ihmisille, on näitä sympatia-armopaloja mukava lukea.

Siinä missä Allu on päänsä sisällä monipuolinen ja tarkkanäköinen ajattelija, joka analysoi omaa elämäänsä kohtuullisen kypsästi, on hänen ulosantinsa juuri niin kiusallisen mahtailevaa ja polleaa kuin sen pitääkin olla. Nuorten kieli Häräntappoaseessa on uskottavaa ja kaiken ruokottomuuden ja solvaamisen alta paljastuu hieno kuvaus nuorisoporukan dynamiikasta.

Kieleen liittyy myös koko ensiromanssin kutkuttava kiusallisuus. Välillä tuntuu, että Allu ja Kerttu eivät saa edes vahingossa ainuttakaan lausetta kuulostamaan siltä kuin sen pitäisi ja tekee mieli huutaa kirjan sisään "Olisit vain sanonut niin kuin ajattelit! Ei noin!" Mutta sellaistahan se on! Sen vuoksi myös kuvaus siitä, kuinka Allun koko kyky ajatella menee sekaisin kesän ja romanssin edetessä on vakuuttava. Perhoset vatsassa välittyvät hyvin lukijalle asti.
 Härkönen kirjoittaa sellaisella itseluottamuksella ja asenteella, että ei ole ihme että kirjan jokainen sivuhahmokin pursuaa elinvoimaa. Toisaalta tietyt sivuhahmot tuntuvat välillä ehkä turhankin idyllisiltä maalaisfarssistatisteilta, ja siitä minun pitäisi periaatteessa kirjoittaa jotain kritiikkiä, mutta Härkönen saa silti jokaisen hahmon ja repliikin istuvan kuvaan tarpeeksi uskottavasti. Uskottavuutta lisää se, että Allun ongelmalliset äiti- ja isäpuolisuhteet kaupungissa eivät muodosta stereotyyppistä vastakkainasettelua maaseudun huolettomuuden kanssa vaan kumpaankin ympäristöön liittyy oma kasansa niin hyviä muistoja kuin monimutkaisia ongelmia ja ihmissuhteita.


Häräntappoase on kestänyt aikaa uskomattoman hyvin. Jos LP:iden tilalle vaihtaisi Spotifyn ja hahmoille laittaisi kännykät taskuun, kirja voisi yhtä hyvin sijoittua tähän kesään. Yhtä lailla uskon että voin uskottavasti tunkea kirjan myös omien lasteni käteen viidentoista vuoden päästä.

Ja selvisipä samalla sekin iäisyyksiä askarruttanut asia, että mikä se häräntappoase oikein on. Olisi tietysti pitänyt arvata.