Eva Illoinen: Iltapäivällä tuli levottomuus (223s., Tammi 1980)
Tässä on kirja, joka saa jättämään ylimääräiset brandy-lasilliset väliin keskellä viikkoa ja miettimään kaksi kertaa, tarvitseeko saunan jälkeen aina ottaa yhtä olutta. Ja ennen kaikkea Iltapäivällä tuli levottomuus saa ymmärtämään että hälytyskellojen pitäisi soida, jos lääke stressin tai jännityksen lieventämiseen on säännöllisesti nestemäinen.
Kirjan pääasiallinen kertoja on keski-ikäinen perheenäiti, Jatta. Kirjan pääosassa on kuitenkin alkoholi. Alkoholi astuu kuvaan sivulla kaksi eikä suostu poistumaan. Alkoholi todellakin vie Jattaa eikä päinvastoin, se varastaa roolin luvusta toiseen ja sanelee Jatan sekä tämän perheen - Paulin ja Jaana-tyttären - elämää.
Jotakin on jossain vaiheessa mennyt pieleen tai sitten syöksy on aina ollut vääjäämätön. Jatan mies on pienen kaupungin peruskoulun rehtori ja Jatta itse on kirjastoapulainen. Pienessä kaupungissa arjen ja juhlan tulee olla tietynnäköistä. Naiset eivät itse käy Alkossa ja juhlissa juodaan paljon mutta ei liikaa. Selän takana kuiskutellaan jatkuvasti. Kun Jatan asiat lähtevät käsistä, ne lähtevät siksi saman tien kunnolla käsistä, sillä tietyn kuvan säilyttäminen ulospäin vaatii jatkuvasti enemmän ja enemmän.
Jokin tekee elämästä mahdotonta kestää. Ensin yksi ryyppy päivässä auttaa kestämään työpäivän loppuun, sitten toinen ryyppy ruoan jälkeen auttaa rentoutumaan ja lopuksi muutama ryyppy illalla auttaa aikaa kulumaan ja saa unen tulemaan. Tietyssä pisteessä alkoholismi itsessään onkin jo sitten asia, jonka kestäminen on liikaa ilman lisää alkoholia.
Syitä ongelmiin haetaan Jatan menneisyydestä. Takaumien kaivelussa auttaa Jatan psykiatri Leif, jonka rooli tuntuu todellakin jäävän vain sopivien kysymysten esittäjäksi Jatan uppoutuessa muistelemaan nuoruuttaan. Jatan elämässä pielessä on toisaalta vähän kaikki, toisaalta ei mikään erityisesti. Kirjan edetessä käy jatkuvasti selvemmäksi, että alkoholismiin ei löydy "kytkintä", joka voitaisiin paikantaa ja sitten kytkeä pois päältä. Jatta tietää vain haluavansa kestää päivän kerrallaan kunnes on taas lupa nukahtaa.
Alkoholismi ei siis kirjassa ole seuraus tai oire vaan se esiintyy sairautena itsessään. Ja minkä tahansa pahan sairauden tavoin se syövyttää ja riuduttaa niin uhriaan kuin tämän perhettä. Paulin pelätessä ja varoessa vaimoaan tai Jaana-tytön sulkeutuessa hiljaa huoneeseensa äidin maatessa sohvalla sumein silmin alkoholin tuoksu suorastaan hyppää kirjan sivuilta ja masentaa lukijan. Ja samoin kuten sairauden uhria, jaksaa Pauli loputtomiin tukea ja auttaa vaimoaan.
Iltapäivällä tuli levottomuus ei siis juuri tarjoa toivoa. Lukija ei elättele uskoa, että Jatta löytäisi ihmelääkkeen tai että Pauli onnistuisi tarjoamallaan ehdottomalla rakkaudella voittamaan viinan lumon. Kirja on alkoholin tarina rengistä tyranniksi. Ehkä juuri siksi katkelmat, joissa Jatta ja Pauli muistelevat nuoruuttaan tuntuvat jotenkin irtonaisilta ja turhilta, kykenemättömiltä valaisemaan mitään muuta kuin kontrastia nykyhetkeen.
Kirja ei siis sääli lukijaa eikä tarjoa kuvaa ihmisestä alkoholin hallitsijana. Se tekee tuskallisen selväksi sen, että alkoholi ei ole lääke eikä ratkaisu, että se voi korkeintaan olla hyvä tuttava jos kemiat sen kanssa kohtaavat. Tämä sanoma upposi minuun kiusallisen hyvin. Olen viimeisen vajaan vuoden ajan pitänyt kirjaa omasta alkoholinkulutuksestani, ja vaikka määrät eivät ole huolestuttavan suuria, lukee aivan liian monen päivän kohdalla juomisen syyksi "stressiin" tai "muuten vain". Suorastani puuttuu vielä toistaiseksi "jotta yö tulisi nopeammin". Onneksi, muuten Jatta olisi tullut jo pelottavan lähelle.
Tässä on kirja, joka saa jättämään ylimääräiset brandy-lasilliset väliin keskellä viikkoa ja miettimään kaksi kertaa, tarvitseeko saunan jälkeen aina ottaa yhtä olutta. Ja ennen kaikkea Iltapäivällä tuli levottomuus saa ymmärtämään että hälytyskellojen pitäisi soida, jos lääke stressin tai jännityksen lieventämiseen on säännöllisesti nestemäinen.
Jotakin on jossain vaiheessa mennyt pieleen tai sitten syöksy on aina ollut vääjäämätön. Jatan mies on pienen kaupungin peruskoulun rehtori ja Jatta itse on kirjastoapulainen. Pienessä kaupungissa arjen ja juhlan tulee olla tietynnäköistä. Naiset eivät itse käy Alkossa ja juhlissa juodaan paljon mutta ei liikaa. Selän takana kuiskutellaan jatkuvasti. Kun Jatan asiat lähtevät käsistä, ne lähtevät siksi saman tien kunnolla käsistä, sillä tietyn kuvan säilyttäminen ulospäin vaatii jatkuvasti enemmän ja enemmän.
Jokin tekee elämästä mahdotonta kestää. Ensin yksi ryyppy päivässä auttaa kestämään työpäivän loppuun, sitten toinen ryyppy ruoan jälkeen auttaa rentoutumaan ja lopuksi muutama ryyppy illalla auttaa aikaa kulumaan ja saa unen tulemaan. Tietyssä pisteessä alkoholismi itsessään onkin jo sitten asia, jonka kestäminen on liikaa ilman lisää alkoholia.
Syitä ongelmiin haetaan Jatan menneisyydestä. Takaumien kaivelussa auttaa Jatan psykiatri Leif, jonka rooli tuntuu todellakin jäävän vain sopivien kysymysten esittäjäksi Jatan uppoutuessa muistelemaan nuoruuttaan. Jatan elämässä pielessä on toisaalta vähän kaikki, toisaalta ei mikään erityisesti. Kirjan edetessä käy jatkuvasti selvemmäksi, että alkoholismiin ei löydy "kytkintä", joka voitaisiin paikantaa ja sitten kytkeä pois päältä. Jatta tietää vain haluavansa kestää päivän kerrallaan kunnes on taas lupa nukahtaa.
Alkoholismi ei siis kirjassa ole seuraus tai oire vaan se esiintyy sairautena itsessään. Ja minkä tahansa pahan sairauden tavoin se syövyttää ja riuduttaa niin uhriaan kuin tämän perhettä. Paulin pelätessä ja varoessa vaimoaan tai Jaana-tytön sulkeutuessa hiljaa huoneeseensa äidin maatessa sohvalla sumein silmin alkoholin tuoksu suorastaan hyppää kirjan sivuilta ja masentaa lukijan. Ja samoin kuten sairauden uhria, jaksaa Pauli loputtomiin tukea ja auttaa vaimoaan.
Iltapäivällä tuli levottomuus ei siis juuri tarjoa toivoa. Lukija ei elättele uskoa, että Jatta löytäisi ihmelääkkeen tai että Pauli onnistuisi tarjoamallaan ehdottomalla rakkaudella voittamaan viinan lumon. Kirja on alkoholin tarina rengistä tyranniksi. Ehkä juuri siksi katkelmat, joissa Jatta ja Pauli muistelevat nuoruuttaan tuntuvat jotenkin irtonaisilta ja turhilta, kykenemättömiltä valaisemaan mitään muuta kuin kontrastia nykyhetkeen.
Kirja ei siis sääli lukijaa eikä tarjoa kuvaa ihmisestä alkoholin hallitsijana. Se tekee tuskallisen selväksi sen, että alkoholi ei ole lääke eikä ratkaisu, että se voi korkeintaan olla hyvä tuttava jos kemiat sen kanssa kohtaavat. Tämä sanoma upposi minuun kiusallisen hyvin. Olen viimeisen vajaan vuoden ajan pitänyt kirjaa omasta alkoholinkulutuksestani, ja vaikka määrät eivät ole huolestuttavan suuria, lukee aivan liian monen päivän kohdalla juomisen syyksi "stressiin" tai "muuten vain". Suorastani puuttuu vielä toistaiseksi "jotta yö tulisi nopeammin". Onneksi, muuten Jatta olisi tullut jo pelottavan lähelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti