maanantai 19. elokuuta 2013

Maarit Verronen: Vanhat kuviot

Maarit Verronen: Vanhat kuviot (184 s., Tammi 2012)

Verrosen uusimmassa novellikokoelmassa piileskellään, pannaan hanttiin tai kadotaan - joskus enemmän vapaaehtoisesti, joskus vähemmän. Toisinaan joku yrittää etsiä tai tavoittaa toista, mutta ketään ei oikein löydetä eikä lopulta edes osata sanoa, miksi tai mitä haluttiin löytää.

Vanhojen kuvioiden meno ei ole yhtä hersyvää, räväkkää tai suorasukaista kuin edellisessä kokoelmassa Normaalia elämää. Kokoelman luonteesta johtuen tyyli on enemmän pyörittelevää, ihmettelevää ja tutkiskelevaa. Siinä missä edellisessä kokoelmassa ajauduttiin sisäisiin ja ulkoisiin konflikteihin, nyt vastakkainasettelun aika on ohi ja tarkastelun alla on toinen selviytymiskeino: väistäminen ja väistyminen.

Tämän vuoksi kokoelmasta jää kaikin tavoin hieman seesteisempi jälkimaku. Verrosen teksti ei tunnu aivan yhtä särmikkäältä, siellä täällä tuntuu olevan hieman ylimääräistä kuvausta, hahmot ovat asteen verran vähemmän mieleenpainuvia ja niin edelleen.

Kokoelman teema tuntuu kaiken lisäksi olevan liian hallitseva. Siinä missä Normaalia elämää loistää heittämällä jokaisen novellin voimalla uuden, kutkuttavan ajatusleikin lukijan silmien eteen, Vanhat kuviot kärsii siitä, että tietty sama perusvire kulkee liian selkeänä läpi kokoelman. Kaikki piiloutuvat, katoavat tai panevat hanttiin - siinä se. Lisäksi kun nämä aktiviteetit ovat monesti hieman passiivisia, tuntuu siltä että kokoelmasta puuttuu energia.

Toki monet novelleista herättävät ajatuksia. Kuoleva kieli käsittelee osuvalla tavalla hedelmällisiä ja vähemmän hedelmällisiä lähestymistapoja alkuperäiskansan identiteetin säilyttämiseen ja niminovelli Vanhat kuviot on mielenkiintoinen kuvaus vanhan vuoristokulttuurin julmista ja alistavista tavoista (jälkimmäisestä tulee todella vahvasti mieleen Ismail Kadaren Särkynyt huhtikuu, jota muuten suosittelen erittäin lämpimästi). Muutenkin novellien taso on hyvä ja vähänkin vaihtelevammassa kokoelmassa jokainen niistä olisi ansainnut hyvin paikkansa ja tullut paremmin esiin.

Vanhat kuviot on siis liian homogeeninen kokoelma sinänsä hyviä novelleja, joiden matalaenergisyys korostuu harmittavan paljon kun ne nähdään toistensa seurassa. Nautintavinkiksi voisin siis antaa "yksi kerrallaan silloin tällöin, jonkun menevän lomassa".

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut kirjailijalta vain hänen uusimman, Varjonaisen. Loogisesti ajatellen uskallan suositella sulle, koska pidät Verrosen tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta! Voisi olla aikakin lukea Verroselta jotain muuta kuin novelleja, etten oikein yrittämällä yritä saada niistä ähkyä :)

      Poista